Kotiseutumatka Karjalaan onnistui yli odotusten
Toukokuun 6.-8. päivä Pipatti-sukuseuran retkikunta teki pitkään suunnitellun ja odotetun matkan juurilleen, Karjalan Lahdenpohjaan ja Räisälään. Toistakymmentä retkeläistä nautti täysin siemauksin Karjalan maisemista ja loistavan kuljettaja/matkaoppaan Antti Viljasen paikallistuntemuksesta.
Ensosta rajan ylitettyämme menimme Jääsken ja Antrean kautta Räisälään. Ravintolaksi ja diskoksi muutettavan Räisälän kirkon vieressä oli suomalaissotilaiden hautausmaa jonka vierelle on suomalaiset 1990- luvulla pystyttäneet kivisen muistomerkin. Paateen oli kirjoitettu kaatuneiden nimet ja matkalla mukana olleen Eskoension sedän, Armas Pipatin, nimi oli myös kivessä.
Käkisalmen ja Kurkijoen kautta saavuimme, huonojen teiden takia, myöhään illalla Lahdenpohjaan. Majoituimme entisiin sukellusvenehuoltokoulun tiloihin, joka oli muutettu nykyaikaiseksi hotelliksi. Paikka sijaitsi Laatokan rannalla aivan lähellä entistä Laatokan Puu -nimistä saha ja vaneritehdasta. Mukana olleiden Arin ja Sannan isoisä sekä minun vanhemmat olivat työskennelleet samassa firmassa.
Seuraavana aamuna oli tähtäimessä matkan varsinainen pääkohde: Kurenranta. Huonokuntoista tietä pitkin saavuimme tuohon kauniilla paikalla Laatokan rannalla sijaitsevaan kylään. Karttojen ja vanhojen valokuvien sekä gsm-paikantimien avulla löysimme joitakin perustuksia ja kivijalkoja. Vanhoja Pipattien asuttamia taloja lienee vain yksi pystyssä - sekin asuinkelvottomassa kunnossa.
Uudet asukkaat olivat rakennelleet kaikenlaisia töllejä ja hökötyksiä ja paraillaan oli pietarilainen mies rakentamassa datšaa kartan mukaan ennen Pipattien asuttaman talon paikalle. Paikkoja oli myllätty, ja kuten kaikkialla Karjalassa, epäsiisteys oli silmiinpistävää.Joka tapauksessa olimme paikalla joka on Pipatti-suvun kantapaikka. 1600-luvun puolivälistä aina 1700-luvun loppuun Pipatteja asui vain tällä alueella.
Olimme suvullemme niin tärkeällä paikalla, että otimme siinä maljat menneiden sukupolvien muistoksi ja tulevien sukupolvien kunniaksi. Koska kukaan ei ollut muistanut ottaa maljoja mukaan, ne kumottiin suoraan pullonsuusta!
Ajoimme vielä Laatokan rantaa myötäilevää tietä pitkin aivan Sorolan saareen vievän sillan viereen. Maisemat olivat todella kauniit.
Kurenrannasta lähdimme vielä kiertoajelulle. Kumpuilevia vaaramaisemia ajaen saavuimme Lumivaaraan. Siellä korkealla mäellä, hylätyn ja rappeutuneen suomalaiskirkon juurella kuljettajamme Antti Viljanen sekä paikallinen Sortavalassa syntynyt ukrainalainen tulkkimme Aleksei järjestivät meille yllätyksen. Kauniin aurinkoisen ja lämpimän sään suosiessa he järjestivät meille grillijuhlat. Aleksei grillasi makkaraa ja Antti toi bussin jääkaapista kylmää olutta.
Tästä matkamme jatkui Elisenvaaraan, tuohon sota-aikana kuuluisaksi tulleeseen risteysasemaan. Risteysasemana se toimii edelleenkin ja sen ympärillä on pieni kylä. Olihan mukanamme myös rautatieläisten jälkeläisiä, kuten Lauri, Seppo sekä Tarmo, vaikkakaan heidän isänsä eivät tainneet juuri Elisenvaarassa olla?
Seuraavana oli vuorossa uudestaan Kurkijoki, nyt toiselta puolelta. Mitä lähemmäksi Elisenvaarasta Laatokkaan päin tulimme, sitä kauniimmiksi maisemat muuttuivat. Kurkijoen pellot, jotka ovat hedelmällisempiä kuin Vakka-Suomen pellot, olivat nyt viljelemättömiä - kuten lähes kaikki Karjalan pellot. Pysähdyimme vaaran laelle Kurkijoen keskustassa. Harvoin voi nähdä niin kaunista maisemaa. Alhaalla laaksossa Kurkijoki laskee Laatokkaan. Aavat pellot ja rakennukset rinteellä, joka viettää alas jokeen.
Olimme matkalla aikana jolloin venäläiset valmistautuivat juhlimaan fasisteista saavutettua Voiton päivää. Tuolla mäen päällä oli lähes vierekkäin suomalaisten kaatuneilleen pystyttämä muistomerkki sekä venäläisten omille sotilailleen pystyttämä hieman prameampi muistomerkki.
Venäläiset valmistautuivat kaikkialla tuohon suureen juhlaan. Muistomerkkejä puhdistettiin ja kukitettiin. Suuri yllätys oli minulle, että paikallinen työntekijä oli puhdistamassa ja kukittamassa paitsi omiensa, myös suomalaisten sotilaiden muistomerkkiä. Samanlaisia kukkiakin oli merkille tuotu vaikkakin vähemmän kuin omilleen. Tuo teko lämmitti mieltä!Sunnuntaiaamuna matka jatkui Sortavalaan. Siellä, kuten muissakin kaupungeissa, oli jäljellä paljon suomalaisten rakentamia taloja, mutta uusiakin rakennuksia oli ja kaupungit olivat kovasti laajentuneet. Mutta jonkinlaista välinpitämättömyyttä osoittaa jo se, että ennen sotaa valmistunut Sortavalan Hotelli Seurahuoneen seinissä näkyvät vieläkin kesän -41 suomalaisten hyökkäyksessä tulleet luotien ja ammusten jäljet!
Sortavalan kirurginen sairaala, jossa mukanamme ollut Lauri oli syntynyt, oli pystyssä, mutta toimintaa ei siinä ollut. Myös diakonissasairaalan rakennukset, jossa vanhempani oli vihitty, oli pystyssä, mutta tyhjillään ja kaikenlaisen risun ja rojun peittämä kuten kirurgisenkin sairaalan ympäristö. Uusi ja kaikin puolin nykyaikainen sairaala oli jokin aika sitten aloittanut toimintansa.
Sortavalassa kävimme myös taidenäyttelyssä. Suurikokoiset puukaiverrukset olivat taitavaa työtä. Ukrainalaissyntyinen taitelija oli saattanut yhtä taulua kaivertaa seitsemän kuukauden ajan joka päivä 12 tuntia päivässä. Jopa raamit olivat pieniä yksityiskohtia myöten taitavasti tehtyjä. Lähes kaikissa tauluissa oli kuvattu Kalevalaa.
Mutta eräs seikka herätti ainakin minun huomioni! Teoksissa oli kommunistiajan propaganda selvästi nähtävissä! Väinämöinen soittaa hauenluusta tehtyä kannelta, ympärillä on sekä suomalaisittain että venäläistalonpojiksi pukeutuneita kuulijoita! Taustalla näkyy ortodoksinen tsasouna! Kuitenkin Kalevalan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen kristinuskon tuloa Suomeen ja olen varma, että yhtään venäläistä musikkaa ei ollut kuuntelemassa Väinämöisen soittoa!
Sortavalasta löytyi myös nykyaikainen kahvila jota en ainakaan minä Lahdenpohjasta löytänyt.
Sortavalasta reitti jatkui Helylän ja Ruskealan kautta Värtsilään. Rajamuodollisuudet oli naapurinkin puolelta paljon muuttuneet niistä ajoista kun -70 luvun alussa itänaapurissa vierailin.
Olen varma, että kaikki matkalle osallistuneet ovat samaa mieltä kanssani siitä, että matka onnistui yli odotusten.
Kiitokset kaikille matkalle osallistuneille sekä Matka Viljasen kuljettajalle, Antti Viljaselle hyvin suunnitellusta ja toteutetusta matkasta. Kiitokset myös tulkillemme, Alekseille.
Koko matkan ajan saimme kohteliasta ja ystävällistä kohtelua kaikilta venäläisiltä joiden kanssa matkalla tekemisiin jouduimme.
Pipatti sukuseuran puolesta: Pertti Pipatti puh.joht.