PIPATTIEN SUVUN UUTISIA

Uutisaiheita (uusien Pipattien syntymät, häät jne.) ja tekstejä voit lähettää seuralle tiedoksi. Osoitteen löydät kohdasta 'Seuran yhteystiedot'.

Klikkaa otsikkoa lukeaksesi koko uutisen.

----------------------------------------------------------------------------------------------- 

Pipatti-sukuseuran vuoden 2023 tapaaminen pidetään lounaan merkeissä elokuun 5. päivänä kello 13.00 ravintola Lokissa, Jalkarannantie 19 15900 Lahti.

Sukutapaamisessa Orilammella päätettiin alustavasti, että seuraava sukutapaaminen pidetään lauantaina elokuun 5 päivänä 2023, Tarmo Pipatin ehdotuksesta Lahden Hennalassa sijaitsevaan Evakkopatsaaseen tutustuen ja lounastaen läheisessä ravintolassa.

Pipatti-sukuseuran tapaaminen on tarkoitus pitää ensi kesänä, heinäkuun 30.-31. päivinä 2022. Paikka on Orilammen Maja, sama kuin seuran 10-vuotis tapahtumassa. Samana lauantai-iltana siellä ohjelman mukaan esiintyy Pelle Miljoona.

Koronavirustilanne on alkanut heinäkuussa jonkin verran huonontua. Pipatti-sukuseuran jäsenten joukossa on riskiryhmäläisiä, joten jäsenten terveyden turvaamiseksi ei tänä vuonna järjestetä sukukokousta.

Viimekesäisessä sukuseuran vuosikokouksessa päätettiin ryhtyä selvittämään matkaa suvun syntysijoille Karjalaan. Selvitystä tehneet (Tarmo Pipatti ja pj Eskoensio Pipatti) ovat päätyneet ehdottamaan, että Karjalanmatkan suunnittelusta tälle vuodelle luovutaan ja siirretään tähtäin vuoteen 2021. Tätä mieltä on myös sukuseuran hallitus.

Pipatti-sukuseuran vuoden 2019 tapaaminen pidetään Lahdessa elokuun 3.pnä klo 12.00. Paikka on Ravintola Koti, Salpauselänkatu 7, 15110 Lahti. Ravintola on Lahden Suurhallissa ja parkkipaikkoja on riittävästi.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita